Julkaisut tunnisteella vihapuheen kohtaaminen
125. Vihapuheen kohtaaminen. Vieraana Sami Koivisto (uusinta).

Vihapuhe on henkistä väkivaltaa. Se voi sisältää esimerkiksi pelottelua, perättömien väitteiden levittämistä, häirintää ja uhkailua fyysisellä väkivallalla.Henkinen väkivalta voi olla peiteltyä tai avointa. Sen tarkoitus on alistaa ja kontrolloida toista ihmistä. Vihapuheen kaltainen henkinen väkivalta aiheuttaa usein pelkoa uhkaajaa kohtaan, ahdistusta sekä arvottomuuden ja syyllisyyden tunteita. Se voi vahingoittaa syvästi ihmisen itsetuntoa ja omanarvontunnetta. Henkinen väkivalta vaikuttaa myös työssä jaksamiseen ja työkykyyn.

Tässä jaksossa psykologi Nina Lyytinen keskustelee vihapuheen kohtaamisesta ja siitä selviämisestä Sami Koiviston kanssa. Hän on YLE:n vuorovaikutuspäällikkö. Koivisto on työssään joutunut itse toistuvasti vihapuheen kohteeksi ja myös kouluttanut asian tiimoilta YLE:n työntekijöitä. Hän kävi hiljattain läpi sovittelun hänen perhettään netissä uhanneen miehen kanssa. Keskustelun jälkeen Nina Lyytinen kertoo vihapuheen psykologisista vaikutuksista.

Sami Koivisto kuvaa rohkeasti sitä, miltä tuntuu, kun joutuu vihapuheen kohteeksi tai kun perhettä uhataan. Valitettavasti samanlaisia kokemuksia on kasvavalla joukolla ihmisiä - ja erityisesti heillä, jotka työssään tai muuten toimivat julkisuudessa. Riski on suurempi, jos henkilö on jonkin vähemmistön edustaja.

Lue lisää
9. Vihapuheen kohtaaminen ja siitä selviäminen. Vieraana Sami Koivisto

Tässä Psykopodiaa-jaksossa keskustelen vihapuheen kohtaamisesta ja siitä selviämisestä Sami Koiviston kanssa. Hän on YLE:n vuorovaikutuspäällikkö. Koivisto on työssään joutunut itse toistuvasti vihapuheen kohteeksi ja myös kouluttanut asian tiimoilta YLE:n työntekijöitä.

Vihapuhe on henkistä väkivaltaa. Se voi sisältää esimerkiksi pelottelua, perättömien väitteiden levittämistä, häirintää ja uhkailua fyysisellä väkivallalla. Sen tarkoitus on alistaa ja kontrolloida toista ihmistä. Vihapuheen kaltainen henkinen väkivalta aiheuttaa usein pelkoa uhkaajaa kohtaan, ahdistusta sekä arvottomuuden ja syyllisyyden tunteita. Se voi vahingoittaa syvästi ihmisen itsetuntoa ja vaikuttaa myös työssä jaksamiseen.

Lue lisää