Tulkki välittää toisen tarinan – mutta kuka kuulee hänen?

Viime aikoina olen pysähtynyt pohtimaan tulkkien työtä, erityisesti heidän jaksamistaan.

Teen työtä muun muassa sota-alueilla toimivien eri alojen ammattilaisten kanssa ja tulkit ovat siinä korvaamaton apu. He välittävät asiakkaideni kokemukset, sanat, tunteet ja tarinat.

Työnohjausryhmissä tulkki ei kuitenkaan ole osallistuja. Hän on paikalla, mutta jää usein omalla tavallaan näkymättömäksi. Silti hänellä voi olla sama taakka, hän kuulee toisten tarinat ja kokemukset ja elää itsekin sodan keskellä.

Olen miettinyt, miten voisin omassa työssäni paremmin huomioida myös tulkkien työhyvinvoinnin. Miten voisin varmistaa, että hekin saavat tilan purkaa kokemuksiaan ja tukea työhönsä?

Olen syvästi kiitollinen jokaiselle tulkille, joiden kanssa saan ja olen saanut työskennellä. Ilman heitä ja heidän ammattitaitoa moni asia olisi jäänyt tekemättä, moni tarina kuulematta ja moni ihminen kohtaamatta.

Onko oletus, että vahva jaksaa aina?

Olen tällä hetkellä vuoden mittaisessa OK5-tiimicoaching-koulutuksessa, ja matkani varrella olen saanut paljon oivalluksia tiimeistä, ryhmädynamiikasta ja dialogin johtamisesta. Viime aikoina olen pysähtynyt pohtimaan vahvoja ihmisiä – ei niitä, jotka tuovat näkemyksensä voimakkaasti esille, vaan niitä, joita pidämme vahvoina.

Heitä, jotka eivät valita, jotka kannattelevat muita ja joihin voi aina luottaa.

Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

🔹 Laitammeko vahvat ihmiset kantamaan enemmän, koska "kyllähän hän pärjää"?
🔹 Annammeko heille lisää tehtäviä, koska "kyllähän hän pystyy"?
🔹 Haastammeko ja vaadimmeko heiltä enemmän, koska "kyllähän hän kestää"?

Missä menee raja?

Onko riski, että odotamme vahvoilta ihmisiltä liikaa? Että heidän potentiaalinsa ohjautuu loputtomaan suorittamiseen ja kuorman kantamiseen sen sijaan, että he voisivat keskittyä siihen, missä he todella loistavat?

Tiedämme, että kukaan meistä ei pärjää yksin. Ehkä meidän tulisi pysähtyä ja kysyä:

💡 Miten voimme olla myös vahvojen ihmisten tukena?
💡 Mitä heidän todella täytyy kantaa – ja mitä ei?
💡 Miten voimme luoda tilaa, jossa he saavat tulla nähdyiksi kokonaisina ihmisinä – ei vain pärjäävinä suorittajina, vaan myös haavoittuvina ja tarvitsevina?

Vahvuus ei tarkoita sitä, ettei tarvitse tukea. Vahvimmatkin tarvitsevat tilaa, jossa he voivat olla haavoittuvia ilman pelkoa siitä, että heidän arvonsa mitataan vain jaksamisen ja suorittamisen kautta.

Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa? Oletko huomannut tätä ilmiötä työelämässä?

💬 Haluaisitko pohtia, miten tiimicoaching voisi tukea teidän organisaatiotanne?
Varaa maksuton tapaaminen, niin jutellaan!

📩 Sähköposti: nina@ninalyytinen.fi
📞 Puhelin: 040 961 5004

Mistä turvaa epävarmuuden keskellä?

Viime aikoina moni on joutunut pohtimaan, mitä turvallisuus tarkoittaa ja miten sen voi tuntea, kun mikään ei tunnu varmalta. Epävarmuus ja pelko hiipivät arkeen ja ympäröivä maailma vaikuttaa arvaamattomalta. Kukaan ei voi täysin ennustaa, mitä seuraavaksi tapahtuu ja juuri tämä epätietoisuus voi tuntua raskaalta.

Turvattomuuden tunne voi ilmetä kehossa levottomuutena, keskittymiskyvyn herpaantumisena ja aikaansaamisen vaikeutena. Se voi näkyä myös lamautumisena ja uupumuksena. Toiset saattavat huomata itsessään ärtymystä ja vihaa – ehkä tarpeen huutaa tai raivota. Osalle turvattomuus aiheuttaa univaikeuksia, kuten hankaluuksia nukahtaa tai pysyä unessa.

Syksyllä 2024, ollessani Libanonissa, heräsin usein öisin koviin pommituksiin. Sydämeni hakkasi, hengitykseni kiihtyi ja aistini olivat äärimmilleen virittyneet. Kuuntelin ympäristöäni ja yritin selvittää, olinko turvassa. Yöllä herätessä majapaikkani oli yhä pystyssä ja parvekkeelta katsottuna myös naapuritalot näyttivät ehjiltä. Ilmassa leijui kuitenkin voimakas savun haju, hälytysajoneuvojen äänet ja droonien surina pitivät valppautta yllä, vaikka pommitusten äänet olivat hetkellisesti vaienneet.

Löysin keinoja rauhoittaa kehoani: juoksulenkit, hengitysharjoitukset ja työn tuomat rutiinit auttoivat. Myös kavereiden kanssa käydyt keskustelut olivat tärkeitä. Monille on tuttua kehon jatkuva hälytystila ja turvattomuuden tunne myös nyt. Uutiset, epävakaa maailman tilanne ja vallankäyttöön liittyvät pelot lisäävät epävarmuutta. Moni kokee, että omat vaikutusmahdollisuudet ovat pieniä ja että tilanne on hallitsematon.

Tällaisessa tilanteessa voi olla vaikea tunnistaa, onko itse oikeasti vaarassa vai tuntuuko siltä vain siksi, että ympäristö ruokkii pelkoa. Pelko on luonnollinen ja tärkeä tunne, se auttaa meitä toimimaan ja suojautumaan. Mutta jos se saa vallan, se voi alkaa rajoittaa elämäämme ja kääntyä itseämme vastaan. Siksi on tärkeää pysähtyä ja vahvistaa niitä asioita, jotka tuovat turvaa. Älä jää tunteiden ja ajatusten kanssa yksin. Jaettu kokemus keventää taakkaa – turvaa voi löytää yhdessä muiden kanssa.

Erityisesti jatkuva uutisvirran seuraaminen voi lisätä ahdistusta ja kaventaa turvallisuuden tunnetta. Jos huomio kiinnittyy pelkästään uhkiin, turvallisuuden tunne hämärtyy. Siksi on tärkeää nähdä myös ne asiat, jotka yhä toimivat kuten ennenkin, pienetkin rutiinit ja tutut asiat voivat tuoda vakautta ja turvaa.

Epävarmuuden keskellä ihmiset eivät ainoastaan opi selviytymään, vaan myös löytävät keinoja palauttaa turvaa. Turvaa voi rakentaa uudelleen niin itselleen kuin ympärilleen. Se löytyy toisista ihmisistä, yhteisöstä, rutiineista ja pienistä ennustettavista asioista. Arkiset rakenteet, kuten työ, koulu ja päivittäiset toistuvat rutiinit, voivat tuoda turvallisuuden tunnetta. Kun edes jotkin asiat ympärillä pysyvät tuttuina, mieli saa tilaisuuden levätä.

On tärkeää tunnistaa, että tunteet tarttuvat. Siksi kannattaa pysähtyä ja kysyä itseltään, mikä tunne on oma ja mikä on ympäristöstä heijastunutta. Kun oppii erottamaan omat tunteensa niistä, jotka tarttuvat ulkopuolelta, voi myös tietoisesti vaikuttaa siihen, miten niitä säätelee.

Vaikka ulkoiset olosuhteet olisivat epävarmat, turvaa voi vahvistaa ja palauttaa. Se ei tarkoita täydellistä turvallisuutta, vaan kokemusta vakaudesta ja luottamuksesta. Psykologinen turvallisuus syntyy luottamuksesta ja siitä, ettei ole täysin yksin. Pelko ei välttämättä katoa, mutta sen kanssa voi oppia elämään niin, ettei se hallitse elämää. Siksi kannattaa suunnata huomio siihen, mikä tuo vakautta ja toivoa – itselle ja toisille.

Nina Lyytinen, 4.3.2025

Rauhoita itseäsi kosketuksella – perhostaputus

Kun ilmassa on epävarmuutta ja epätietoisuutta, keho ja mieli reagoivat – vireystila voi heilahdella ja nousta oman sietoikkunan ulkopuolelle. Yksi yksinkertainen tapa säädellä kehon vireystilaa on kosketus. Voimme halata läheistä, mutta voimme myös rauhoittaa itseämme omalla kosketuksellamme.

 Psykologi Lucina Artigas kehitti perhostaputuksen kriisityössä vuonna 1998, kun hirmumyrsky Pauline iski Meksikon Acapulcoon. Hän ja miehensä Ignacio Jarero lähtivät auttamaan katastrofin keskelle jääneitä lapsia ja aikuisia.

Työnsä viimeisenä päivänä Lucinan luo tuli pieni poika, joka oli menettänyt kaikki perheenjäsenensä. Poika katsoi häntä ja kysyi:

"Kuka halaa minua, kun sinä lähdet?"

Lucina mietti hetken, nousi ylös ja sanoi:

"Minä näytän sinulle, miten halaan sinua, vaikka en ole täällä."

 Hän laittoi kätensä ristiin rintakehälleen ja alkoi taputtaa itseään kevyesti puolelta toiselle. Hän kertoi lapsille:

"Meillä kaikilla on kädet niitä tilanteita varten, jolloin meillä ei ole toista ihmistä, joka voi halata meitä. Silloin voimme auttaa itseämme. Voimme laittaa kädet sydämellemme, voimme tuntea oman kehomme lämmön – tuntea kuinka sydän lyö. Voimme tehdä taputuksia puolelta toiselle, samalla tavalla kuin sydämemme lyö. Kädet ovat kuin perhonen, joka lepää rintakehän päällä ja taputtaa siivillään."

Tämä yksinkertainen harjoitus auttaa rauhoittumaan erityisesti silloin, kun turvaa tuova syli ei ole saatavilla.

Kokeile perhostaputusta:

🦋 Aseta kätesi ristiin rintakehällesi, sormet solisluiden kohdalle.

🦋 Taputtele rintakehää vuorotellen oikealla ja vasemmalla kädellä kevyesti ja rauhallisesti.

🦋 Hengitä syvään ja anna ajatusten, tunteiden ja kehon tuntemusten tulla ja mennä.

🦋 Huomaa, minkälaisia ajatuksia, mielikuvia, tunteita ja kehollisia tuntemuksia sinulla on. Älä työnnä niitä pois, vaan anna niiden kulkea omalla painollaan. Voit ajatella, että ne ovat kuin pilviä, jotka väistyvät hiljalleen.

🦋 Puolelta toiselle tapahtuva kosketus ja rauhallinen hengitys laskevat vireystilaasi.

🦋 Parikymmentä sekuntia tai vajaa minuutti on usein riittävä aika. Vedä henkeä ja huokaise, laske kädet alas rennoiksi.

Mitä huomaat nyt? Jos huomaat jotakin ajatuksia, kehon tuntemuksia tai tunteita voit aloittaa uudet taputukset ja seurata uusien pilvien kulkua mielen taivaalla.

Tämä pieni harjoitus voi auttaa laskemaan vireystilaa ja palauttaa turvallisuuden tunnetta. Voit tehdä sen milloin tahansa – ennen nukahtamista, ahdistuksen hetkellä tai kesken kiireisen päivän.

 Kokeile ja kerro, miten se sinulla toimii. 💙

📖 Lähde: Ole oma pomosi. Virtaa työhön ja vapaalle (Otava, 2022) – Nina Lyytinen & Sirpa Pääkkönen

Yhteisöllisyyden merkitys epävarmoina aikoina

Epävarmuus on osa elämää. Se voi liittyä taloudellisiin muutoksiin, yhteiskunnallisiin kriiseihin tai henkilökohtaisiin haasteisiin. Viime aikoina maailman tilanne on järkyttänyt monen turvallisuuden tunnetta. Kun varmuus horjuu, voi tuntua siltä, ettei omilla teoilla ole vaikutusta. Tämä voi herättää avuttomuuden tai turvattomuuden tunteita.

Tällaisina aikoina on tärkeää löytää keinoja säädellä omaa vireystilaamme erilaisten harjoitusten avulla: hengittämällä syvään, keskittymällä tähän hetkeen, liikkumalla. Tarvitsemme kuitenkin myös toisiamme. Kaikkein tärkeintä on, ettemme jää yksin. Turvan tunne rakentuu yhdessä muiden kanssa ja yhteisö on yksi merkittävimmistä keinoista säädellä omaa oloamme.

 Olen oppinut tämän erityisesti Libanonin vapaaehtoistyömatkoilla. Huomasin, että mitä epävarmemmat ajat ovat, sitä enemmän ihmiset kokoontuvat yhteen. Minutkin on otettu osaksi yhteisöä, jossa jaetaan arkea ja kannatellaan toisiaan. Työpäivien jälkeen istumme yhdessä ruokapöydän ääreen, nautimme ateriasta, juttelemme ja jaamme päivän tapahtumia. Kun jotain ikävää tapahtuu, yhteisiin WhatsApp-ryhmiin alkaa virrata viestejä: Miten voit? Tavataan, ollaan yhdessä. Joskus se tarkoittaa tunteja kestävää ruokailua, joskus vain hetkeä teekupin äärellä – mutta se riittää. Se kertoo, että emme ole yksin. Ketään ei jätetä yksin. Yhdessä me selviämme.

Yhteisö voi olla perhe, ystävät, työporukka tai laajempi verkosto, jossa jaamme ajatuksia, tunteita ja kokemuksia.

Ihminen ei ole tarkoitettu selviytymään täysin yksin, vaikka monessa asiassa pärjäämmekin. Jaetut hetket auttavat jäsentämään epävarmuuden keskellä syntyviä tunteita ja ajatuksia. Välillä pelkkä toisen seurassa istuminen voi rauhoittaa kehoa ja mieltä enemmän kuin yksin tehty harjoitus tai loputon ajatusten pyörittely omassa mielessä.

Vaikeina aikoina yhteisöllisyys tuo turvaa. Kun ympärillä on ihmisiä, jotka kuuntelevat, tukevat ja jakavat kokemuksiaan, epävarmuuden taakka kevenee. Pienilläkin asioilla kuten yhteisellä keskustelulla, avun tarjoamisella tai vain läsnäololla – voi olla suuri merkitys sekä itselle että toisille.

Yhteisöllisyys ei ole vain sitä, että saamme tukea, se on myös antamista. Se muistuttaa meitä siitä, että jokainen meistä voi olla toiselle turvasatama. Kun autamme muita, vahvistamme samalla myös omaa hyvinvointiamme. Yhteisöllisyys vahvistaa luottamusta, tuo toivoa ja muistuttaa meitä siitä, että emme ole yksin, vaikka kohtaisimme vaikeuksia.

Nina Lyytinen, 7.3.2025