Koronan Psykopodiaa -minisarja

Pohdin pitkään tehdäkö minisarja koronakriisin psykologisesta näkökulmasta vai ei. 

Koronaan liittyvä poikkeustilanne on jatkunut jo useita viikkoja. Tiedän, että moni on jo kyllästynyt aiheeseen. Moni haluaisi ajatella jotakin muuta ja palata omaan normaali arkeen - tai vaihtoehtoisesti uuteen arkeen, jossa voisi jo huomioida kriisistä opittua.

Mutta vaikka koronaviruksen leviämistä on Suomessa onnistuneesti hidastettu ja saatu rajattua, sen tukahduttaminen näyttää epävarmalta. Myös rokotetta saamme odottaa pitkään - jos sen kehittämisessä onnistutaan.

Olemme edelleen muutoksessa ja todennäköisesti muutos jatkuu vielä pitkään. Minulta on myös toivottu konkreettisia neuvoja ja vinkkejä siihen, miten omaa mieltä ja työhyvinvointia voi huoltaa kriisin aikana.

Kuten huomaatte, pohdintani tulos oli, että päätin tehdä minisarjan koronasta. Osa jaksoista keskittyy suoremmin koronakriisiin, osassa taas käsittelemme jakson aihetta yleisemmällä tasolla.

Toivon, että kaikista jaksoista on apua ja hyötyä teille kuulijoille nyt koronapandemian aikana.

Koronan Psykopodiaa -minisarja:

Koronan Psykopodiaa 1: Resilienssi ja sopeutuminen muutokseen. Nina Lyytinen. (27.4.)

Pohdin jaksossa koronapandemian elämäämme tuomia muutoksia ja näiden psykologisia erityispiirteitä muihin kriiseihin verrattuna. Pohdin myös keinoja miten voimme näihin muutoksiin sopeutua, selviytyä niistä ja vahvistaa resilienssiämme eli muutosjoustavuuttamme.

Koronan Psykopodiaa 2: Mielen haavoittuvuus ja pelko koronakriisissä. Vieraana Eija Palosaari. (28.4.)

Keskustelemme jaksossa mielen reaktioista kriisin keskellä psykologian tohtori, kriisi-, trauma- ja katastrofipsykologian asiantuntija Eija Palosaaren kanssa. Pohdimme myös miten näitä reaktioita kannattaisi kohdata ja käsitellä poikkeustilanteessa.

Koronan Psykopodiaa 3: Työyhteisön psykologinen turvallisuus poikkeustilanteessa. Vieraana Hanna Poskiparta. (29.4.)

Koronakriisi on ravistellut monen henkilökohtaista turvallisuuden tunnetta ja sen talousvaikutukset ovat monessa organisaatiossa olleet kovat ja välittömät. Tässä jaksossa keskustelen siitä, miten epävarmuuden ja muutoksen keskellä voidaan tukea ja johtaa työyhteisön psykologista turvallisuutta Novetoksen työpsykologi ja valmentaja Hanna Poskiparran kanssa.

Koronan Psykopodiaa 4: Stressin ja ahdistuksen säätely. Vieraana Hanna Markuksela. (30.4.)

Monissa koronapandemia herättää huolta, epävarmuutta ja ahdistusta. Tässä jaksossa keskustelen stressistä, ahdistuksesta ja niiden säätelystä psykologi, psykoterapeutti ja kouluttaja Hanna Markukselan kanssa. Jakson keskustelu ja Hannan vinkit stressin ja ahdistuksen säätelyyn ovat yleispäteviä, eivätkä keskity pelkästään koronakriisin erityispiirteisiin.

Koronan Psykopodiaa 5: Itsensä johtaminen koronakriisissä. Vieraana Satu Pihlaja. (4.5.)

Korona on muuttanut työn ja arjen rutiinejamme. Moni tekee etätöitä. Osa taas on tullut irtisanotuksi tai lomautetuksi, kokonaan tai osan ajasta. Tässä jaksossa keskustelemme itsensä johtamisesta koronakriisin keskellä psykologi (PsL), valmentaja, psykoterapeutti ja tietokirjailija Satu Pihlajan kanssa.

Koronan Psykopodiaa 6: Terveydenhuollon ammattilaisten psyykkinen hyvinvointi COVID-19 pandemiassa. Vieraina Helinä Häkkänen Nyholm ja Atte Varis. (5.5.)

COVID-19 pandemia asettaa erityisesti terveydenhuollon ammattilaisten stressin sietokyvyn ja jaksamisen koetukselle. Haastavan työn lisäksi kohonnut riski omasta tai läheisten sairastumisesta voi aiheuttaa huolta myös arjessa.

Keskustelemme jaksossa terveydenhuollon ammattilaisten psyykkisestä hyvinvoinnista COVID-19 pandemiassa ja henkilöstön hyvinvoinnin tukemisesta psykologian tohtori, psykoterapeutti Helinä Häkkänen-Nyholmin ja työterveyspsykologi, organisaatiokonsultti ja Suomen Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmän johtaja Atte Variksen kanssa.

Koronan Psykopodiaa 7: Lasten ja nuorten mielen hyvinvointi koronakriisissä. Vieraana Riikka Riihonen. (6.5.)

Koronapandemia on vaikuttanut kaikkien meidän - myös lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa - arkeen ja henkiseen hyvinvointiin ja voi tehdä niin vielä pitkään. Tässä jaksossa keskustelen lasten ja nuorten henkisestä hyvinvoinnista koronakriisissä lastenpsykiatriaan erikoistuvan lääkärin (valmistuu syksyllä 2020), lääketieteen tohtorin, tietokirjailija Riikka Riihosen kanssa.

PS:
Kannattaa kuunnella myös maaliskuun alun Psykopodiaa erikoisjakso koronaepidemian psykologisista vaikutuksista:

Tältä kokoamaltani sivulta löydät myös paljon linkkejä lisätietoon, podcasteihin, ohjeistuksiin, lehtijuttuihin ja tieteellisiin artikkeleihin: Koronaepidemian psykososiaaliset vaikutukset ja selviytymiskeinot: linkkejä

Psykopodiaa-linkit:

Kannattaa tilata Psykopodiaa:

Spotify, Apple Podcasts, Google Podcasts (sovellus

Seuraa Psykopodiaa somessa:

Facebookissa @Psykopodiaa, Instragramissa @Psykopodiaa

Nina Lyytinen Twitterissa ja Nina Lyytinen LinkedIn:ssa